Olen shopannut aktiivisesti netin kautta vasta tämän vuoden puolella koska joko taantuma- tai lama on tehnyt ihmeitä tai sitten logistiset toimenpiteet ovat varsinkin Euroopassa parantuneet sillä nykyään saa Englannistakin kaikkia lempivaatteita.

Olen kuitenkin tehnyt virheitä ensitilaajana ja sen vuoksi haluan ottaa blogissani vastuun siitä mitä suosittelen. Kannattaa olla tarkkana, sillä feikkejä meikkejä tai kosmetiikkaa on paljon liikkeellä esimerkiksi ebayssa. Minullekin on ebay muutaman kerran ilmoittanut huudon päättyneen turvallisuusyistä kun epäluotettava myyjä on poistettu palvelusta, seuratkaa siis tilannetta. Tilasin Macin 24 siveltimensetin 35 eurolla ja toivoin kovasti että se olisi aito. No aluksi sain odotella pakettia 6 viikkoa, tuotteet eivät tietenkään olleet aitoja, oli tyhmää luulla niin ja myyjä sai paljon palautetta muilta samasta asiasta ja hänet poistettiin.

Tässä jälleen sivusto joka kuulostaa vähän liiankin hyvältä ollakseen totta; China wholesale. Sieltä saa vaikka mitä- kaikki luultavasti feikkejä. Mitä enemmän tilaat kerralla, sitä pienemmäksi tuotteen kappalehinta muuttuu. Pikkuveljeni ja kaverit tilasivat yhdessä 3 karvallista takkia. Myyjä ilmoitti pian, että joku väri oli loppu ja siksi muutaman sähköpostin jälkeen päästiin yhteisymmärrykseen siitä mitä tuotteita tilaukseen lopulta tulisi. Kun paketti saapui 6 viikon jälkeen niin siellä oli ensinäkin väärän väriset tuotteet. Ja kaikenlisäksi ne eivät olleet karvallisia takkeja- vaan säälittävät hupparit jotka olivat niin ohuet että eivät vastanneet perus h&m hupparia. Tämä oli suuri pettymys pojille mutta myös opettavainen asia. Maksoivat 50 e per naama karvallisista takeista ja saivat 10euron arvoset hupparit jotka eivät todellakaan vastaa kuvausta.

Seuraavaksi Macin meikeistä. Olen aika uusi MAC meikkijen ystävä mutta voin kertoa pari hyvää vinkkiä siitä miten tunnistaa aito feikistä. Macin jokaisella kosmetiikalla on oma nimensä, ei pelkästään " powder blush" vain ihan oikeat nimet jotka voit tarkistaa tuotteen pohjasta. Toisekseen mene ihmeessä livenä tutustumaan tuotteisiin tavarataloissa missä niitä myydään. Vaikka MAC on halvempi toisissa maissa kuin täällä niin älä mene halpaan- MAC ei kuitenkaan ole pilkkahintainen sarja joten one epätodennäköistä että saisit sitä kovin halvalla netistäkään. Youtubessa sekä blogeissa on MACin käyttäjiä jotka näyttävät jopa videoita siitä kuinka feikin erottaa aidosta, joskus ero on huomattava joskus pienempi mutta katsokaa näitä videoita, saatatte oppia niistä.

Yksi vinkki vielä MAC:stä. Mac meikkien mukana ei koskaan tule mitään siveltimiä, ei missään tapauksessa. Vastaan on tullut netissä esim. puutereita tai poskipunia joiden paketin pohjassa luukku joka nostetaan ja sen alta löytyy sivellin tai peili- se ei ole aito. Katsokaa Macin sivuilta ennen kuin tilaatte.

Tässä on yksi sivusto josta sanotana että MAC:n meikit on aitoja, itse en uskalla suositella koska en ole tilannut mutta kovasti houkuttais. Maksaa melkein saman verran kuin suoraan Mac:lta tilatessa että jos on feikkejä niin syyhkyhintasia..

Vaikka Ebay on turvallinen ja Paypallin pitäisi puuttua tällaisiin ongelmatapauksiin niin aina niin ei tapahdu, saatat saada osan rahoista takaisin tai et mitään. Ja joskus voidaan jopa kieltäytyä auttamasta kun kyseessä on tekninen vika- esim. ostamassa IV stylerissä jonka myyjä myi minulle ja osoittautuikin vialliseksi. Tässä tapauksessa minulla oli onnea koska vika oli korjattavissa mutta kiitos Ebayn ja Paypallin- en saanut reklamoida asiasta koska he sanoivat ettei tekninen vika ole tutkittavissa heidän osaltaan niin että voidaan todeta myyjän valehdelleen. Joka tapauksessa susi syö punahilkan- julmassa nettiostamisen maailmassa!