Hei!
 
Pitkästä aikaa tarkempia kuulumisia. En ole valitettavasti päässyt Lontooseen pariin kuukauteen ja nyt toukokuun matka siirtyi kesäkuuksi. Silloin ajattelin shoppaa Lontoossa oikein reippaasti :) Mä olen laihduttanut 10 kiloa 8 viikossa. Vaatteet on sen mukaan jääneet suuriksi ja siksi olenkin nyt menossa kirpputorille myymään vaatteita. Lisäksi olen tähän mennessä kaupannut huutonetissä suhteellisen hyvin vaatteita jotka olen tilannut netistä aiemmin tai jotain sellaisia jotka ovat jäänet liian isoiksi ajan kanssa. Tarkoitus olisi tiputtaa vielä ainakin 5-10 kiloa mutta en ota siitä niin stressiä kun kaikki tuntuu sujuvan hyvin nyt omalla painollaan.
 
Mun olis tarkoitus myydä nyt niin paljon kaappeja tyhjiksi kuin mahdollista ja sitten vasta shoppailla lisää. Tekis mieli tilata netistä mutta kun käytiin tossa kaupoilla ystävien kanssa niin Suomessakin oli pullollaan ihania kevävärejä :)
 
Lupasin itselleni myös uusia meikkejä, erityisesti haluisin hankkia useamman MAC-in tuotteen Stockmannilta. Mac on sellainen jota en enää ikinä tilaa netistä, kaikki siis suoraan sanottuna 90% on feikkejä.
 
Mä lupaan korjailla ja päivittää blogia useammin, nyt on hiukan vielä nuo "ala-otsikot" sekaisin että saan tähän jonkinlaisen loogisuuden lukijoille.
 
Kertokaa missä tykkäätte shopppailla, oletteko tilailleet netistä viime aikoina ja mitä mieltä olette nettishoppaamisesta?
 
Susan<3