Hei!


Pahoittelen, että en ole saanut tänne vielä Lontoo bostausta tai oikeen muutakaan tekstiä aikaiseksi. Viikonloppuna olin melkein kokonaan ystävälläni ja sit sunnuntai meni perheen kanssa. Nyt oon ollut puoli vointisena töissä eilen ja tänään.. onneks alkaa kolmen päivän vapaa tänään :) 

Mä en tykkää yhtään tosta kylmyydestä, palelen hirveesti ulkona ja sisällä.


Unirytmi sekaisin kun viime viikolla oli iltaviikko töissä ja viikonloppuna jatkoin samalla linjalla valvomisen suhteen. Ja nyt oon parina aamuna herännyt 5-6 aikaan aamulla. Kyllä se tästä.


Odotan joulua, tykkään kaikesta jouluun liittyvästä. Suomessa joulu näkyy paljon vähemmän kauppojen ikkunoissa kuin mahtimaallisessa Lontoossa.


Koitetaan parannella, lepäillä ja kerätä akkuja. 


Nyt on shoppaaminen osittain lakossa, päätin myydä huuto.netissä kaiken mitä vaan saan nyt myydyksi.


Sus@n