Katon sinkkuelämää jaksoja telkkarista samaan aikaan kuin muut valmistautuu jouluun mä oon ihan rättiväsynyt enkä oikeesaan jaksa tehdä mitään. 

Mä oon sopinut äidin kanssa seuraaviks päiviks tuhat kauppareissuu ruokakauppoihin ja keskiviikkona kun oon vapaalla ehdin vielä hankkia viimeset lahjat. 

Tänään oli sään ja työn puolesta niin karsee kiire, että mä yksinkertasesti käytin kaikki mun energiat siellä. Söin illalla lohta ja salaattia, sen jälkeen oon löhönyyt sohvalla, vienyt koiran pari kertaa lenkille.. sentäs.

Kaikki tän päivän laiskuus varmaan johtuu siitä, että nukahdin eilen illalla ja sit en saanut enää yöllä unta vaan pyörin sängyssä aamu 6 asti kattoen kelloo et millon pitää herätä.

Mä oon oikeestaan tehnyt tänään kaiken mitä olisin voinu tehdä, eli siivonnut ja paketoinut. Mutta tuntuu oudolta näin jouluihmisenä että en oo tänään tehnyt mitään sen erikoisempaa, yleensä siivoon viikon putkeen ennen joulua mutta päätin, että teen sen perusteellisesti keskiviikkona kun on vapaapäivä.

Susan

odotellessa torstaita..kun alkaa kolmen päivän miniloma.